Opiskelijat kirmasivat juuri kesälaitumille lasertulostinten mustejauheelta ja siltä paremmalta painopaperilta tuoksuvien todistustensa kanssa. Kevään juoksuharjoittelu päättyi Karhunkierroksella maaliin tuloon 55 kilometrin matkalta. Rehtorin ja juoksijan elämän täyttää tyhjiö.
Viimeisensä pinnistäen hän on ennen tätä kiivennyt vaaran toisensa jälkeen kalliisiin kävelysauvoihinsa tukeutuen. Tulostanut todistukset. Korjannut virheet ja tulostanut uudestaan. Kirjoittanut puheet, elänyt kevätjuhlan riemut ykkösluokkalaisten kanssa ja peruskoulun päättävien juhlissa. Täyttänyt vesipullot kauan odotetussa huollossa ja yökkäillyt viimeisten geelien makua. Raahannut itsensä maaliviivan yli konkreettisesti juoksukilpailussa ja metaforisesti kymmenen kuukauden mittaisessa loppumattomassa etappikisassa, jota kouluvuodeksi kutsutaan.
Ja sitten kaikki on ohi. Keho on loppu, mieli on loppu. Tuttu kevätflunssa muistuttelee siitä, että olet vetänyt viimeiset pari kuukautta adrenaliinin ja kofeiinin sekoituksella, ja nyt erehdyit ajattelemaan tahdin hölläämistä.
Siinä sitten sunnuntaina flunssan kourissa mietit, että mitäs nyt tehdään.
Jossain matkan varrella juokseminen hyvän olon vuoksi on vaihtunut tavoitteeksi valikoituneen matkan vuoksi tehtävään pakonomaiseen treeniin. Yhdessä työn ja muun stressin kanssa tasa-paino on jäänyt puuttumaan, mutta kilometrit on raavittu kasaan, juuri ja juuri.
Matkalle on lähdetty ja matkalla kaikki on tuntunut juuri niin hyvältä, kuin luonnossa liikkuminen voikin tuntua, kun on haukattu aivan liian iso pala kakkua. Siis tosi hyvältä ja aika tuskalliselta yhtä aikaa. Maaliin tulo lopettaa fyysisen kärsimyksen, mutta tuo uuden tuskan: lopputulos ei vastannut toiveita. Mitäs nyt tehdään? Wash, rinse, repeat?
Paluumatkalla kisareissulta olet jo laatinut tarkat treenisuunnitelmat seuraavia kisoja ja ennen kaikkea sitä revanssia varten, jonka on tarkoitus nostaa sinut sille tasolle, jonne mielestäsi kuulut. Mutta yksi pieni ongelma on.
Se tauti, joka havaitsi raon ja iski kimppuun, pakottaa nyt lepäämään sekä kevään treenien fyysisestä että työn henkisestä rasituksesta. Ja mieli alkaa miettiä, mitä nyt tehdään: tehdäänkö oikeasti sitä samaa kuin ennen? Eikö voisi hetkeksi hypätä oravanpyörästä? Haluatko todella tehdä numeroista tavotteita, vai pitäisikö kuitenkin keskittyä hyvinvointiin?
Tyhjä tila haastaa katsomaan omaa tekemistä ulkopuolelta. Nostaa peilin tekemisen eteen. Tarjoaa mahdollisuuden: näe itsesi, näe hyvä, paha ja ruma. Valitse sen jälkeen, kuka haluat olla ja mitä haluat tehdä.
Voit aina muuttaa treeniäsi, voit aina muuttaa tavoitteitasi. Kuten Viktor Frankl sanoo: ärsykkeen ja toiminnan välissä on väli. Siinä välissä asuu kykymme valita. Katso siis valintojasi ja kastele ja kultivoi sitä, mikä on hyvää. Jos näet itsessäsi jotain, mikä ei palvele sinua eikä toisia, valitse toisin.
Ja jos tuntuu vaikealta vain pysähtyä, tietää, että juuri silloin on aika pysähtyä.
Vastaa