Haluisinkohan olla jossain täällä?
Vaarojen maratonin jälkeen on ollut vaikea palautua arkeen. Hetken sitä elää menneen tapahtuman huumassa ja muistoissa. Kirjoittaa blogia, tekee videota. Katsoo YouTubesta miten toiset pärjäsivät samoissa oloissa. Sitten alkaa siirtyä ajatuksissa kohti seuraavia tapahtumia. Lopulta joutuu kuitenkin kohtaamaan sen, mitä olet koittanut paeta. Arjen, työkiireiden kivireki odottaa taas ja tauko on saanut huomamaan, miten raskasta sitä onkaan vetää. On kuin lähtisi PK-lenkillä pitäisi vetää koko ajan kolmosalueella.
Ehkä erehdyt lomalla revittelemään vähän enemmän kuin olisi fiksuakaan, kun kerrankin on mahdollisuus. Keho ja mieli ovat kuitenkin vielä väsyneitä ja haluaisivat paeta nykyisyydestä unelmiin tai muistoihin. Kulutat sitten YouTube juoksuvideoita kuin huumetta pitääksesi yllä ajatusta siitä, että nyt ei ole lokakuun loppu, keho ei ole poikki ja seuraavaan juoksutapahtumaan ei ole yli puoli vuotta aikaa.
Elämää suuremmat koettelemukset tuntuu, totta kai, elämää suuremmalta. Mutta koko elämä ei voi olla elämää suurempaa, vai voiko? Haluaisinko edes, että olisi?
Ehkä minä haluaisin olla missä tahansa muualla kuin missä juuri nyt olen, mutta se ei ole mahdollista. Lauluilla on aina lunnaat. Ihmisen keho vaatii palautumista rajoja ylittävistä suorituksista. Myös mieli vaatii palautumista. Halu paeta nykyisyydestä antaa vain mielelle ja keholle viestin, että kaikki ei ole ok, en ole turvassa.
Siksi olen myös tehnyt radikaalin valinnan. Päätän haluta olla siellä, missä olen. Tässä hetkessä, näiden kiireiden, vastuiden, ja väsymyksen, kanssa. Palautumassa. Matkalla.
En usko, että olen ainut. Missä sä haluisit olla just nyt?
Vastaa